Pölyttömyys vaatii asennemuutosta rakennustyömailla

Pölyttömyys vaatii asennemuutosta rakennustyömailla

Pölynhallinnasta puhutaan paljon, mutta todellisuus työmaalla on usein kaikkea muuta kuin pölytöntä.

Välinpitämättömyys on pahin ongelma

Yksikin välinpitämätön työntekijä, joka pöläyttää laastipölyt ilmaan käyttämättä suojalaitteita ja pölynhallintamenetelmiä, kuten alipaineistusta tai kohdepoistoa, on liikaa. Se, että työmaalla siivotaan, ei auta työntekijää suojautumaan terveydelle vaaralliselta pölyltä työnteon aikana.

Puhtausvaatimus pitää asettaa kaikille työmaan osapuolille

Puhtaudenhallinta lähtee pääurakoitsijasta, joka asettaa tavoitteet työmaan puhtaudelle ja määrittelee keinot niihin pääsemiseen. Jokaisen aliurakoitsijan ja yksittäisen työntekijän tulee ymmärtää oman työnsä, sekä koko ketjun saumattoman yhteistyön merkitys rakennustyömaan pölynhallinnassa.

Ongelmana rakennustyömailla ei aina ole ohjeiden puute vaan niiden noudattamatta jättäminen. Huonot työskentelyolosuhteet ja yleinen, pääurakoitsijatasolta asti tuleva piittaamattomuus työmaan puhtautta kohtaan lisäävät myös työntekijöiden välinpitämättömyyttä.

Terveysriskit haltuun koulutuksella

Puhtausvaatimus ei saisi koskea vain jo siivottua tilaa, vaan myös työn aikaisia olosuhteita työmaalla. Yleisen siisteyden ja työturvallisuuden on oltava kunnossa, eikä turhia riskejä työntekijöiden terveyden kustannuksella oteta. Tämän pitää koskea myös suojautumista rakentamisessa käytettyjen materiaalien mahdollisilta haittavaikutuksilta. Siksi kaikilla työmailla tarvitaan tiedotusta ja koulutusta.

Pölynhallinnasta kannattaa pitää meteliä

Rakentamisen puhtaudelle asetetut tavoitteet, työmaan siivous ja urakoitsijoiden velvollisuudet kannattaa ottaa esille jo työmaan aloituskokouksessa. Koko työmaan henkilöstö on hyvä kouluttaa asetetuista laatutavoitteista, työmaasiivouksesta sekä laadunseurannan toteutuksesta. Eikä asiaa pidä unohtaa sen jälkeenkään, vaan pölynhallinnasta pitää pitää ääntä koko rakennushankkeen ajan.

Työmaan puhtaus on hyvä ottaa agendalle aina urakoitsijapalavereissa ja työmaakokouksissa. Onko pölynhallintamenetelmät toteutettu sovitusti, onko siivous sillä laatutasolla, millä sen pitäisi olla? Miten puutteet korjataan, jos niitä on?

Hengityssuojaimet voidaan kokea hankaliksi

Hengityssuojainten käyttö on tärkeää, sillä laasti-, sementti- ja betonipöly sisältävät terveydelle vaarallisia aineita, kuten kvartsia. Mutta suojainten käyttö koetaan usein hankalaksi – hengittäminen on raskasta jo muutenkin raskaassa työssä. Siksi kannattaa valita pölyämättömiä materiaaleja ja työmenetelmiä sekä käyttää kohdepoistolaitteita ja ilmanpuhdistimia.

Oikealla asenteella enemmän säästöjä kuin kustannuksia

Työn edetessä puhtausvaatimuksiin kohdistunut vastustus ja epäily hälvenevät, kun kaikki havaitsevat puhtauden mukanaan tuomat hyödyt. Työympäristöstä tulee turvallisempi ja viihtyisämpi, ja loppujen lopuksi myös asiakas on tyytyväisempi päästessään asumaan tai työskentelemään pölyttömään rakennukseen.

Pölynhallinta on laatutekijä ja samalla mahdollisuus tavoitella P1-puhtausluokan tilojen rakennushanketta. Ennen kaikkea tarvitaan järjestelmällisyyttä ja oikeanlaista asennetta pölynhallintaa kohtaan.

Kun asenteet pölynhallintaa kohtaan ovat kohdallaan ja oikeat työtavat on omaksuttu, työmaan puhtaudesta syntyy enemmän säästöjä kuin kustannuksia.

6 tapaa epäonnistua rakennustyömaan pölynhallinnassa

6 tapaa epäonnistua rakennustyömaan pölynhallinnassa

Hyvät aikeet eivät aina muutu hyväksi pölynhallinnaksi. Miksi näin käy?

Useilla työmailla pölynhallinta koetaan tärkeäksi, sekä työterveyden että rakentamisen laadun kannalta. Valvoja vaatii pölynhallintaa ja rakennuttaja odottaa saavansa puhtaan rakennuksen käyttöönsä sen valmistuttua. Siitä huolimatta vain Strömsössä pölynhallinta aina onnistuu. Muilla työmailla voi käydä niin, että hienojakoinen, näkymätön pöly leviää kaikkialle, myös ilmanvaihtokanaviin ja alapinnoille, jotka ovat vaikeasti siivottavia.

Tässä kuusi tapaa epäonnistua:

  1. Työntekijät laistavat aktiivisesta pölynhallinnasta. Tarkoittaa sitä, että pölyn annetaan syntyä ja levitä työmaalle. Omia jälkiä ei siivota, työssä ei käytetä kohdepoistoa ja osastointiovet jätetään auki. Vasta lopuksi aletaan ihmetellä, miten pöly saadaan pois. Ei meillä ennenkään ole hallittu pölyä ja voihan sitä siivota sen jälkeen, kun on ensin sotkettu.

2. Urakoitsija ei uskalla vaatia alihankkijoilta hyvää pölynhallintaa. Katsotaan pölyävää työmaata läpi sormien siinä pelossa, että alihankkija ei enää halua tulla seuraaville työmaille töihin. Kun näille pitää tehdä hommia kohdepoistajilla ja rakennella sekoituskoppeja.

3. Rakennuttajan vaatimus hyvästä pölynhallinnasta esitetään liian epämääräisesti, jotta urakoitsijan olisi helppo toteuttaa se.

4. Pölynhallintasuunnitelmaa ei tehdä tai se kopioidaan muokkaamatta edelliseltä työmaalta. Jos suunnitelma tehdään, siitä ei kerrota kenellekään ainakaan työmaakokouksissa, eikä sitä noudateta. Suunnitelma pölyttyy mapissa, kuten työmaakin.

5. Urakoitsijan varaama pölynhallintakalusto loppuu kesken, kun työmaa ei etenekään suunnitellusti aikataulussa. Myös huoltaminen saattaa unohtua, kun suunnitelmat eivät toteudu. Kalusto on tarkoitukseen sopimatonta, liian pientä (koska on “säästetty”) tai liian suurta, joten sitä ei viitsitä siirtää mestalta toiselle.

6. Työmaalla ei tehdä kerralla valmista, vaan sinne tänne jää “häntiä”, joita on vaikea hallita. Hännät hoidetaan “ihan vain nopeasti” ilman pölynhallintakalustoa, joka on jo siirtynyt seuraavaan mestaan. Vaikka pölyäviä töitä ei saisi vauhdista tippuneella mestalla tehdä ilman kohdepoistoa.

Miten onnistut?

Asenteiden muuttaminen on hitaampaa ja vaikeampaa kuin aktiivinen pölynhallinta, mutta se on ainoa tapa saada pysyvä muutos aikaan. Suunnitelmallinen, prosessinomainen pölynhallinta sekä siihen liittyvät koulutukset, säännölliset työmaapalaverit ja jatkuva seuranta auttavat sinua puhtaan rakennustyömaan saavuttamisessa.

Ota pöly haltuun aktiivisella pölynhallinnalla, esimerkiksi kohdepoistolla heti sen syntyhetkellä, ennen kuin se leviää ympäristöön. Pölyntorjunnassa kannattaa käyttää aina vähemmän pölyäviä työtapoja ja -menetelmiä. Tietyt tilat ja olosuhteet voivat erikseen vaatia kohdepoiston käyttöä, minkä tilaaja saattaa kirjata urakkasopimukseen.

Tsemppiä pölynhallintaan!

Kysely: Pölynhallintaa tehdään rakennus­työntekijöiden työterveyden takia

Kysely: Pölynhallintaa tehdään rakennus­työntekijöiden työterveyden takia

Halusimme tietää, mitkä ovat tärkeimmät syyt pölynhallintaan rakennustyömailla. Tätä varten teimme nettikyselyn toukokuussa 2018, ja saimme vastauksia rakennusalan ammattilaisilta. Vastausten määrä ei riitä tieteellisesti pätevään analyysiin, mutta on hyvinkin suuntaa antava.

Olemme vuosien varrella asiakkaiden kanssa keskustellessamme todenneet, että syitä on monia. Halusimme nyt kyselyn avulla saada tietää, onko yleisin syy työntekijöiden terveyden suojeleminen, työmaan puhtaus tai rakentamisen laatu. Vaativatko tilaaja tai valvoja pölynhallintaa?

Vastaajista suurin osa työskenteli asuinrakentamisessa (72 %) ja siinä nimenomaan korjausrakentamisessa (61 %). Rakennuksilla työskenteleviä (rakennustyöntekijä, vastaava mestari, työnjohtaja, työmaainsinööri) oli yli 60 % vastaajista.

Työterveys ylivoimainen syy, myös laadulla on merkitystä

Ylivoimaisesti suurin osa vastaajista, 67 %, piti työntekijöiden työterveyttä tärkeimpänä syynä tehdä pölynhallintaa. Tämä päti niin rakennustyömaalla työskenteleviin rakennustyöntekijöihin, työnjohtajiin, vastaaviin mestareihin kuin työmaainsinööreihin. Samoin rakennuttajien edustajien, eli tilaajien, konsulttien ja valvojien sekä omatoimirakentajien ja rakennusfirmojen asiakkaitten mielestä rakennustyötekijöiden terveyden vaaliminen on tärkein tekijä. Terveyden painoarvo oli molemmissa ryhmissä sama.

 

Toiseksi tärkein syy tehdä pölynhallintaa on rakentamisen laadun parantaminen. Tätä mieltä oli 25 % vastaajista. Rakennuttajat ja tilaajat sekä vastaavat mestarit näkivät pölynhallinnan vaikutuksen laatuun hieman suurempana kuin muut vastaajat.

Kolmanneksi tärkein syy tehdä pölynhallintaa rakennustyömaalla on työmaan puhtaus.  Tätä mieltä oli tosin vain 8 % vastaajista. Puhtaus ja laatu kulkevat käsi kädessä, joten voisi olla perusteltua yhdistää nämä kaksi tekijää.

Tilaaja tai valvoja eivät ole merkittävässä roolissa pölynhallinnassa

Sen sijaan tilaajat tai valvojat eivät tämän kyselyn perusteella ole vielä merkittävässä määrin ryhtyneet vaatimaan pölynhallintaa rakennustyömailla. Näitä syitä ei kukaan vastaajista valinnut tärkeimmäksi. Kyselyyn vastanneet valvojatkin pitivät työterveyttä tärkeimpänä tekijänä. Rakennuttajista ja tilaajatkin pitivät laatua tai työterveyttä tärkeämpinä, eivätkä nähneet omaa rooliaan suoranaisina pölynhallinnan vaatijoina. Ehkä onkin hyvä kysyä, että miksi eivät näe itseään keskeisessä roolissa vaatimassa parempaa pölynhallintaa? Pölynhallinta on koko ketjun yhteinen asia, tilaajasta yksittäiseen rakennustyöntekijään.

Kysely kertoi vain hyvien rakennustyömaiden pölynhallintasyistä

Kyselyssämme emme kysyneet vastaajilta tehdäänkö pölynhallintaa ylipäänsä millään lailla. Oletimme että tehdään. Ehkä olisi pitänyt kysyä. Valitettavasti on myös työmaita, joilla pölynhallintaa ei tehdä, vaikka rakennuspölystä ja sen vaarallisuudesta on puhuttu jo pitkään. Kyselymme aikana saimme myös joitain kommentteja rakennustyömaiden pölynhallinnasta Facebookin kautta, eivätkä kertomukset olleet mukavaa luettavaa. Paljon on siis parannettavaa pölynhallinnassa rakennustyömailla, oli sitten kyseessä yksityinen omaa taloaan rakentava henkilö tai isompi rakennusalan yritys.

Mutta onneksi yhä useammalla työmaalla pölynhallinta otetaan vakavasti ja se nähdään olennaisena osana rakentamisen laatua ja työterveyden ylläpitoa. Tiedämme myös, että tilaaja tai valvoja saattavat vaatia parempaa pölynhallintaa, varsinkin kun on kyseessä P1-puhtausluokan työmaa, jolla tavoitellaan hyvää sisäilman laatua (S1).

Arvoimme kaikkien vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken kolme kpl neljän leffalipun pakettia. Lippupaketit lähtivät Veli-Pekalle Helsinkiin, Ollille Raumalle ja Eijalle Helsinkiin. Kiitos kaikille kyselyyn osallistuneille.

 

Monta turhaa askelta rakennustyömaalla

Monta turhaa askelta rakennustyömaalla

Jos työskentelet rakennustyömaalla askelmittari mukanasi, niin eiköhän siellä melkoisia lukemia näy päivittäin. Hyvä kunnon kannalta, mutta kukaan ei varmaan halua ottaa turhia askeleita.

Turhia askeleita kuitenkin tulee, kun joudut siirtymään pölyävää laastin, sementin tai betonin tai muiden kiviaineiden vispiläsekoitusta varten erilliseen alipaineistuskoppiin, ehkä toiseen kerrokseen tai tekemään sekoituksen ulkona. Puhumattakaan siitä, että takaisin tullessasi joudut kantamaan painavia paljuja. Tämä kävelykierros tehdään siksi, ettei pöly leviä rakenteilla olevaan tilaan, etkä sinä, eivätkä työtoverisi altistu vaaralliselle pölylle.

Kiviainespölyn näet leijuvan paljaalla silmälläkin. Se kaikkein vaarallisin pöly ei kuitenkaan näy. Näkymätön pöly kulkeutuu pahimmassa tapauksessa keuhkorakkuloihin asti. Se aiheuttaa  mittavia terveyshaittoja, kuten keuhkosyöpää ja pölykeuhkoa. Lisäksi betoni- ja laastipöly kertyy nenään ja maistuu suussasi vielä työpäivän jälkeenkin.

Kohdepoistolaite vähentää askeleita ja säästää aikaa

Ratkaisu turhiiin askeleisiin on kohdepoistolaite, joka kulkee helposti sinne, missä työtä tehdään. Pölyntorjunta kannattaa tehdä juuri siellä missä pölisee. Pienikokoinen ja näppärä kohdepoistolaite siirtyy tiimin mukana aina seuraavaan työkohteeseen, myös kapeista paikoista sekä rappusia ylös ja alas. Se säästää aikaasi, selkääsi ja kengänpohjiasi.

Kohdepoistolaitteen käytöstä ei synny perustamiskuluja eikä käyttöönottoon kulu aikaa, kun laitteen voi vain rullata paikalle, pistää virrat päälle ja alkaa hommiin. Kun kohde on tehty, siirtyy kohdepoistolaite näppärästi seuraavaan kohteeseen.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Asiakkaamme ovat kertoneet, että P1-puhtausluokan rakentamiseen kuuluvien pölynhallinnan prosessien noudattaminen työmaalla on puhtauden lisäksi tuonut myös sujuvampaa työntekoa. Kun työmaan etenemisessä huomioidaan pölynhallinta, tehdään työtkin hyvässä järjestyksessä kerralla loppuun saakka. Kuiva-aineiden sekoitukseen tarvittava pölynhallinta suunnitellaan ja toteutetaan lähellä työskentelyaluetta, asianmukaisia laitteita hyödyntäen. Samalla vältytään pitkiltä kävelymatkoilta. Eli kuntoile vapaa-aikanasi omalla tavallasi ja säästä turhat askeleet.

Kysely: Miksi haluat hallita rakennuspölyä?

Kysely: Miksi haluat hallita rakennuspölyä?

Teemme nyt nopean kyselyn rakennusalan ammattilaisille. Kyselyyn vastaaminen kestää vain noin 2 minuuttia.

Haluamme tietää, mikä on sinulle ensisijainen syy tehdä pölynhallintaa rakennustyömaalla. Onko syy työntekijöiden terveyden suojeleminen, työmaan puhtaus tai rakentamisen laatu? Onko syy ulkopuolelta tulevassa paineessa, eli vaatiiko tilaaja tai valvoja pölynhallintaa? Saamamme tiedon avulla pystymme kertomaan pölynhallinnasta yhä paremmin myös niille, jotka vielä eivät ole pölynhallinnan tärkeyteen havahtuneet.

Arvomme kaikkien vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken kolme leffalippupakettia, jossa on 4 lippua (Finnkino). Käytämme yhteystietojasi vain arvonnassa.

Kysely on päättynyt. Katso kyselyn tulokset täältä.

Kiitos kaikille kyselyyn osallistuneille. Arvontapalkinnot on toimitettu voittajille.