Rakennustyössä syntyvälle kvartsipölylle on asetettu raja-arvo asetuksessa syöpävaaran torjunnasta ja Aluehallintovirasto AVI päivitti 30.7.2020 jo aikaisemmin toukokuussa julkaisemaansa ohjetta kvartsipölyn torjunnasta rakennustyömailla. Ja se tarkennus tekee kohdepoistosta pakollista pölyävää työtä tehdessä!
Turvallisessa ja terveellisessä työympäristössä työskenteleminen on mielekästä ja tuottavaa. Työhyvinvoinnilla on vaikutuksia yrityksen kilpailukykyyn ja taloudelliseen tulokseen sekä houkuttelevuuteen työnantajana. Investoinnit työhyvinvointiin maksavat itsensä takaisin, jopa moninkertaisina. Tutustuimme asiakkaamme, Rakennusliike Kuoma Oy:n tapaan vaalia työntekijöidensä työterveyttä hyvän pölynhallinnan avulla.
Tuskin kukaan osasi ennustaa, millaiseen kaaokseen maailma suistui, kun koronavirus lähti leviämään, kehittyi pandemiaksi ja Suomessakin poikkeustilaksi. Ne työntekijät, jotka voivat siirtyä etätöihin, tekevät niin, mutta rakennuksia ei etänä rakenneta. On mentävä paikan päälle muuraamaan, asentamaan, maalaamaan ja siivoamaan. Mutta vain niiden työntekijöiden, jotka ovat terveitä, eivätkä ole mahdollisesti altistuneet koronalle mm. ulkomaan matkalla tai lähipiirissä.
Syöpävaaran torjuminen työpaikoilla ‑asetuksen noudattamiseen tuli helmikuussa lisävaloa, kun AVI eli Aluehallintovirasto julkaisi valtakunnallisen ohjeistuksen. Ohjeistusta on nyt suunnattu myös suoraan rakennusalalle.
Asetus työhön liittyvän syöpävaaran torjunnasta tuli voimaan vuoden 2020 alkaessa. Se on täysin selvää. Lue lisää teemasivultamme. Sen jälkeen alkoikin melkoinen sekaannus ja epätietoisuus siitä, miten asetusta rakennusalalla käytännössä pitää noudattaa.
Mitä laitteita tarvitaan? Miten riskiarviot tehdään? Milloin ja ketkä ilmoitetaan ASA-rekisteriin. Kuinka paljon altistusta on liikaa? Kuka ohjeistaa ja koska?